Optimaalinen vireystila taitolajiharjoittelussa

Vireystilan käsite kuvaa autonomisen hermoston aktivaatiotasoa. Vireystila voi olla matala, optimaalinen tai korkea. Liian matalasta vireystilasta käytetään myös nimitystä alivireystila ja liian korkeaa vireystilaa voidaan kutsua ylivireystilaksi. Optimaalinen vireystila tarkoittaa, että vireystila on sietoikkunassa ja tällöin vireystila on käsillä olevaa tehtävää ajatellen sopiva.

Taitolajiharjoittelussa vaaditaan fyysisen suorituskyvyn lisäksi kognitiivista suorituskykyä, kuten kykyä omaksua uusia asioita, oppia, keskittyä, muistaa, havainnoida, ratkaista ongelmia ja olla tarkkaavainen. Kognitiiviset kyvyt ovat parhaimmillaan optimaalisen vireystilan alueella ja heikkenevät sekä liian matalan että liian korkean vireystilan vallitessa.

Vireystilaan liittyy keskeisesti hermosto ja sen tekemät tulkinnat ympäristöstä ja vallitsevasta tilanteesta. Hermosto tekee jatkuvasti tulkintoja ympäristön turvallisuudesta ja nämä tiedostetut ja tiedostamattomat tulkinnat vaikuttavat vireystilaan, joka luonnollisesti vaihtelee päivän aikana jatkuvasti. Mikäli hermosto tulkitsee ympäristön tai tilanteen uhkaavaksi, yli- ja alivireystilan kehittymisen todennäköisyys kasvaa. Esimerkiksi virheiden tekemisen tai epäonnistumisen pelko voidaan hermostollisesti tulkita uhkaavaksi, jolloin kognitiivisiin toimintoihin käytettävissä olevien resurssien määrä vähenee. Tällaisessa tilanteessa keskushermoston viesti keholle on, että kaikki huomio tulee keskittää mahdolliseen uhkaan ja siitä selviytymiseen eli esimerkiksi epäonnistumisen välttämiseen, jolloin kognitiivisiin toimintoihin eli toisin sanoen uuden oppimiseen ei riitä resursseja siinä määrin, kuin onnistuneen taitolajiharjoittelun kannalta olisi tarpeen.

Sopivan ja optimaalisen vireystilan edellytyksenä on, että hermoston tulkinta vallitsevasta tilanteesta on turvallinen ja sopivan rento.

Voidaan ajatella, että optimaalisen vireystilan saavuttamista edistää kokemus ja tunne turvallisuudesta, pystyvyydestä ja hyväksytyksi tulemisesta. Myös kyvyt tunnistaa ja säädellä vireystilaa tilanteen ja tarpeen mukaan edesauttavat sopivan vireystilan saavuttamista.
Teknisesti haastavat, korkeaintensiteettiset ja räjähtävyyttä vaativat suoritukset vaativat optimaalista vireystilaa. Erityisesti uusien liikkeiden ja taitojen harjoittelussa optimaalisen vireystilan merkitys kasvaa. Urheilusuorituksen tekeminen stressaavassa ympäristössä, kuten kilpailutilanteessa, vaatii hyviä vireystilan säätelyn taitoja ja stressinsietokykyjä, jotka myös kehittyvät progressiivisen harjoittelun ja kilpailu- tai esiintymiskokemuksen myötä. (Kuukasjärvi 2019.)

Harjoituksen kannalta sopiva eli optimaalinen vireystila on siis sekä yksilöllinen että suorituskohtainen.

Karkeasti voidaan sanoa, että mitä enemmän voimaa harjoituksessa tarvitaan, sitä korkeampi vireystilan tulisi olla.

Korkealle vireystilalle ominaista on sykkeen ja hengityksen tiheneminen, aistien terävöityminen, huomiokyvyn kohoaminen ja tarkentuminen. Kohonneen vireystilan on tarkoitus auttaa kohtaamaan haasteita ja selviämään niistä. Korkea vireystila usein siis palvelee hyvin urheilusuoritusta. Korkealla vireystilalla on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä kohonneen vireystilan saavuttaminen ja sen ylläpitäminen harjoituksen ajan voi olla psyykkisesti raskasta ja siitä palautuminen vaatii enemmän resursseja.

Optimaalista vireystilaa tavoiteltaessa on hyvä muistaa, että vireystilan säätely on tärkeä taito niin harjoituksessa, urheilusuorituksessa kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Vireystilan suhteen enemmän ei ole aina parempi, sillä optimaalista vireystilaa kuvaa hyvin u-käyrä, joka osoittaa, että liian matala ja liian korkea vireystila ovat molemmat yhtä huonoja vaihtoehtoja, ja optimaalinen vireystila löytyy niiden keskialueelta. (Mäennenä, ym. 2019.)

Optimaalista vireystilaa kuvaava U-käyrä

Lähteitä ja lisää luettavaa:

Peritalo & Sallinen. 2020. Traumatisoituneen psykofyysinen fysioterapia: kirjallisuuskatsaus ja haastattelututkimus erityispiirteistä ja yleisimmistä menetelmistä. https://www.theseus.fi/handle/10024/347903

Mäennenä, J. Olli, J. Puputti, J. Roininen, T. Haverinen, M. Kuukasjärvi, K. Parkkinen, J. 2019. Voimaharjoittelu. Teoriasta parhaisiin käytäntöihin. VK- kustannus Oy. Jyväskylä.